Kuten kerroin aiemmin, elämäni oli melko normaalia Tikkurilassa lapsuudessani, lukuunottamatta sitä että äiti kävi töissä ja veljesten kesken vietimme paljon aikaa keskenään, sekä sooloillen pihalla. Minun kohdallani sooloilu ei välttämättä ei aina johtanut kuitenkaan fiksuihin tekoihin, olin utelias lapsi kuten kaikki muutkin, mutta uteliaisuuteni kuitenkin johti minut tihutöihin, kuten tulella leikkimiseen, näpistelyyn, ekoilta luokilta lintsaamiseen sekä tupakan tuprutteluun.. "TUPAKKAA 8 VUOTIAANA" varmaan ajattelet tässä vaiheessa, enkä ihmettele sitä ollenkaan koska en voisi kuvitellakkaan näkeväni tupakkaa 8 vuotiaan suussa. Äitini poltti ja polttaa yhä, hän tupakoi meidän seurassa ja näin asian normaalina, toinen fakta oli myös että liikuin ikäisiäni reippaasti vanhempien nuorten seurassa joka hieman edesauttoi kaiken tyhmän kokeilua tällöin. Ennenkuin edes täytin 9 vuotta, olin murtautunut kerrostaloon sekä omakotitaloon, näpistely mielessä.
Olen somessa kertonut yksittäisiä tarinoita toilailuistani tässä iässä, mutta jätän ne tästä kertomatta sillä niitä on lukemattomia.. Jopa hieman uskomattomia tarinoita.
(Tässä yksi tarina hieman yksityiskohtaisemmin selitettynä: http://ask.fm/AndyPyro/answer/119464375724 )
Palataan hieman taaksepäin, olin 7 vuotias kun toilailut alkoi ja alkoi mennä lyhyessä ajassa todella vakavaksi, minun ikäiselleni. Tällöin näinä aikoina, äitini päätti laittaa minut huostaanottoon.
Muistan sen kuin eilisen, äitini itki kun ajoimme autolla kotoa pitkän matkaa kohti paikkaa nimeltä Tammirinteen Lastenkoti, tämä oli ensimmäinen sijoituspaikka jossa minun jatkoani katsotaan, sekä käytetään tutkimuksissa, miksi tein sitä mitä tein siinä iässä.
Tammirinteen Lastenkoti näytti ulkoapäin aivan normaalilta päiväkodilta isoin pihoineen sekä leikkikoteineen, mutta sisältä iso rivitalo oli täynnä sijoitettujen lasten huoneita, 3 osastoa alkaen vauvaikäisistä minun ikääni asti. Tammirinteessä elettiin 24/7 kuin päiväkodissa, ruokailut valmiina, ulkona leikkejä sekä sisällä illat. Tammirinteestä minua kuljetettiin kuitenkin kouluun paikkaan nimeltä Auroran sairaala, jossa myös kävin spykiatrisissa tutkimuksissa koskien kaikkea mitä olin saanut "aikaiseksi". En muista siitä kummempaa kuin että juteltiin kerta toisensa jälkeen aikuisille henkilökohtaisista asioista, sekä oltiin neljän seinän sisällä.
En koskaan miettinyt miksi tein näitä asioita, en koskaan nähnyt tarpeelliseksi tuntea omatuntoa teoistani, muistan vain kuinka helppoa oli kerta toisensa jälkeen sanoa "En tee sitä enää, anteeksi".
Vietettyäni 2 vuotta yhteensä Tammirinteessä sekä Aurorassa, vuonna 2000 minulle oli löytynyt ensimmäinen Perhekoti joka sijaitsi Jyväskylässä, tuona vuonna muutin kauas kotoa ensimmäisen kerran ja se oli pelottavaa..
..seuraavassa osassa siitä lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti