Pikkuinen huligaani

Kuten kerroin aiemmin, elämäni oli melko normaalia Tikkurilassa lapsuudessani, lukuunottamatta sitä että äiti kävi töissä ja veljesten kesken vietimme paljon aikaa keskenään, sekä sooloillen pihalla. Minun kohdallani sooloilu ei välttämättä ei aina johtanut kuitenkaan fiksuihin tekoihin, olin utelias lapsi kuten kaikki muutkin, mutta uteliaisuuteni kuitenkin johti minut tihutöihin, kuten tulella leikkimiseen, näpistelyyn, ekoilta luokilta lintsaamiseen sekä tupakan tuprutteluun.. "TUPAKKAA 8 VUOTIAANA" varmaan ajattelet tässä vaiheessa, enkä ihmettele sitä ollenkaan koska en voisi kuvitellakkaan näkeväni tupakkaa 8 vuotiaan suussa. Äitini poltti ja polttaa yhä, hän tupakoi meidän seurassa ja näin asian normaalina, toinen fakta oli myös että liikuin ikäisiäni reippaasti vanhempien nuorten seurassa joka hieman edesauttoi kaiken tyhmän kokeilua tällöin. Ennenkuin edes täytin 9 vuotta, olin murtautunut kerrostaloon sekä omakotitaloon, näpistely mielessä.

Olen somessa kertonut yksittäisiä tarinoita toilailuistani tässä iässä, mutta jätän ne tästä kertomatta sillä niitä on lukemattomia.. Jopa hieman uskomattomia tarinoita.
(Tässä yksi tarina hieman yksityiskohtaisemmin selitettynä: http://ask.fm/AndyPyro/answer/119464375724 )

Palataan hieman taaksepäin, olin 7 vuotias kun toilailut alkoi ja alkoi mennä lyhyessä ajassa todella vakavaksi, minun ikäiselleni. Tällöin näinä aikoina, äitini päätti laittaa minut huostaanottoon.

Muistan sen kuin eilisen, äitini itki kun ajoimme autolla kotoa pitkän matkaa kohti paikkaa nimeltä Tammirinteen Lastenkoti, tämä oli ensimmäinen sijoituspaikka jossa minun jatkoani katsotaan, sekä käytetään tutkimuksissa, miksi tein sitä mitä tein siinä iässä.

Tammirinteen Lastenkoti näytti ulkoapäin aivan normaalilta päiväkodilta isoin pihoineen sekä leikkikoteineen, mutta sisältä iso rivitalo oli täynnä sijoitettujen lasten huoneita, 3 osastoa alkaen vauvaikäisistä minun ikääni asti. Tammirinteessä elettiin 24/7 kuin päiväkodissa, ruokailut valmiina, ulkona leikkejä sekä sisällä illat. Tammirinteestä minua kuljetettiin kuitenkin kouluun paikkaan nimeltä Auroran sairaala, jossa myös kävin spykiatrisissa tutkimuksissa koskien kaikkea mitä olin saanut "aikaiseksi".  En muista siitä kummempaa kuin että juteltiin kerta toisensa jälkeen aikuisille henkilökohtaisista asioista, sekä oltiin neljän seinän sisällä.

En koskaan miettinyt miksi tein näitä asioita, en koskaan nähnyt tarpeelliseksi tuntea omatuntoa teoistani, muistan vain kuinka helppoa oli kerta toisensa jälkeen sanoa "En tee sitä enää, anteeksi".

Vietettyäni 2 vuotta yhteensä Tammirinteessä sekä Aurorassa, vuonna 2000 minulle oli löytynyt ensimmäinen Perhekoti joka sijaitsi Jyväskylässä, tuona vuonna muutin kauas kotoa ensimmäisen kerran ja se oli pelottavaa..

..seuraavassa osassa siitä lisää.

Kun perhe hajosi

Olen syntynyt 3.7.1990 Etelä-suomessa ja ensimmäinen asuinpaikkani oli kerava vielä kun oletettavasti elelin onnellisessa perheessä. Perheeseeni kuului tällöin isoveli pikkuveli äitini sekä isäni. Kuten sanoin, oletettavasti onnellinen perhe sillä en muista kyseisistä ajoista mitään muuta, kuin hetken jolloin kaikki veljekset seisoivat keittiön pöydän vieressä kuuntelemassa äidin ja isän riitelyä, jonka jälkeen ei kauaakaan, kun tämä minun olettamani onnellinen perhe luopui isästään isoimpana syynä alkoholi.

Isäni jäi asumaan tosin keravan läheisyyteen, joten häntä tuli tavattua eron jälkeen hyvin useinkin, muistan hän tupakalta haisevan asunnon todella hyvin, sekä lasisen 90 luvun sohvapöydän jolla hän myöhemmin vuosien vierittyä opetti minua pelaamaan shakkia.. Nämä olivat niitä positiivisia muistoja joita tulee mieleen, harmi vain että hyvin vähän. En muista tarkalleen, mutta olin 3 vuotias kun isä ja äiti erosivat, ja hyvinkin nopeasti sen jälkeen me muutimme asumaan Tikkurilan Jokiniemeen, tällöin kontakti isääni katosi hiljalleen. Hän piti yhteyttä yhä vähemmän kuukausi toisen perään, ei ollut kotona paikalla vaikka isoveljemme yritti viedä minua ja pikkuveljeäni hänen asunnolleen, hän alkoi kadota elämästämme.

     Näinä aikoina kun olimme Tikkurilassa, vuoden vieriessä aloimme tottua ajatukseen ettei isä välittänyt pitää yhteyttä, äiti kävi töissä ja vietimme päivät eskarissa/päiväkodissa taikka leikkien sisäpihalla. Muistan näiltä ajoilta myös pieniä pätkiä, hienoja muistoja action man leluilla leikkiessä, vieteriketjuilla varustettuiden aivainten heittelyt, muoviputkista rakennetut marja-aseet, pikkuautoilla sneppailu hiekkalaatikolla, kirkonrotat sekä pienet sotilasukot.. Muistan paljon pätkittäin touhujani, mutten osaa kasata niitä aikajärjestykseen. Me leikimme kuten kaikki muutkin normaalit nuoret perheineen sisäpihalla. 

   Muutaman vuoden asumisen jälkeen isä oli pitänyt yhteyttä ja olimme siitä iloisia niin kauan kunnes hän onnistui lähes joka kerta pettämään luottamuksemme ja perumaan tapaamiset taikka jopa unohti ilmoittaa, että hänen pitää perua hakemiset kun odotamme kaikki 3 veljestä talvella parkkipaikalla isän auton saapumista. Tällöin olimme saaneet tarpeeksemme, emmekä edes odottaneet isältä mitään. Luotto oli hävinnyt.

Tässä on ensimmäinen osa sitä mitä muistan nuoruudestani, ennenkuin hyvin äkkiä näiden tapahtumien jälkeen tyhmyydet ja ilkivaltani alkoivat.. Siitä enemmän seuraavassa osiossa.

Tämä aikajakso sijoittuu vuosille 1990-1997

Tervetuloa

Hei! Pyyntöjen vuoksi alan pitämään blogia elämästäni, tämä on asia jota en ole koskaan kokeillut,
mutta katson mihin tämä johtaa.. Ehkä tää vois olla siisti sivuharrastus tai sitten unohdan tämän
niinkuin aina ennenkin unohtelen sivuprojektit..

Tänne olen rehellinen, en aio keskittyä grammariin, en aio keskittyä siihen mistä puhun, vaan aion olla tänne aito minä, se jonka tiedätte teille puhuvan kameran takana.

Vielä kerran tervetuloa kuuntelemaan elämäni menoista murheista sekä onnistumisista!